Joulun valmisteluja – vähän pullaa ja kakkua
On varhainen sunnuntaiaamu. Päivä alkaa pitenemään kukon askelin.
Meille tuli tärkeä vieras. Äitini saapui pohjoisesta kyläilemään. Tämä on jo perinne, että puolisoni vanhemmat, veli ja minun äitini viettävät meillä jouluaaton.
Silloin kun lapset olivat pienempiä vietimme monet Joulut mieheni vanhempieni luona. Asuimme ihan vieri vieressä. Yhteinen Joulu saapui sitten vieraaksemme.

Tänä aamuna vesisade on jälleen läsnä. Eilen valkoinen puhdas lumi peitti maan. Ajelimme äidin kanssa kirkkoon Kauneimpia joululauluja laulamaan. Veljeni tuli myös vaimonsa kanssa viereemme istumaan. Kirkko täyttyi laulun voimasta.

Mitä Joulun perinteitä sinulla on? Olen sitä mieltä, että on ihanaa, että on perinteitä. Minusta on mukava, että voi suunnitella ja miettiä asioiden toteuttamista. Olen sitä mieltä, että perinteitä voi myös muuttaa. Arvostan jos halutaan pysyä perinteissä, siinä miten on ennenkin tehty. Asioita voi myös tehdä toisin ja muuttaa suuntaa.
Voisin ajatella, että Joulun voi viettää myös ulkomailla aurinkoisessa ja lämpimässä paikassa. Valo ja aurinko on ainakin itselle niin tärkeitä.
Joulu pohjoisessa on myös kokemus. Olen tottunut jo lapsuudessa, että Jouluna aurinko ei nouse saatikka taivaanrannalla näy. Valkoisessa Joulussa on se oma hohtonsa.
Tyttäriemme ollessa pieniä vietimme Joulua toisinaan pohjoisessa. Viimeisin Joulunvietto kotimaisemissa on sitten vuonna 2013. Pohjoisessa kaamos hallitsee Jouluaikaa. Valtavat lumipenkat ja lumiset maisemat ovat kyllä kokemisen arvoisia.

Mikä on Joulun paras maku? Entä Joulun hyvä tuoksu? Meillä on nyt tehty jotain pientä uunissa. Porkkanalaatikko on kypsynyt. Keitin taateliamarettohilloa joulutorttuihin. Voisin vielä tehdä chia-omena-taatelimuffinsia iltateelle. Olen kehitellyt tällaisen reseptin, joka löytyy sivuston reseptit osiosta.
Kaupasta saa paljon valmiita jouluruokia. Joulukalat haemme kalasavustamolta ja mies tekee herkullista lihapataa. Punajuuri kuuluu meidän Jouluun. Resepteissäni vitamiineja ja juureksia on minun punajuurilempiruokani. Resepteistä löytyy seuraava ohje: paistettuja punajuuripaloja, aurajuustoa ja vähän paahdettua mantelirouhetta.

Hyvää Joulua sinulle!
Ihana, että olet saapunut lukemaan blogiani.
-Heli
Talvipäivänseisaus


