Hetki

Heräsin aamusta, kun aurinko jo paistoi kirkkaana taivaalla. Oli tammikuinen sunnuntaiaamu. Meillä oli iltapäiväksi kyläilyä, joten ei ollut montaa tuntia aikaa.
Mieheni mietti asioille lähtemistä. Juttelimme päivän ohjelmasta tänä aamuisena hetkenä. Sain ajatuksen, että entä jos lähtisimme Kopparnäsiin. Sää oli niin huikea pitkästä aikaa. Maan peitti puhdas valkoinen lumi ja aurinko paistoi.

Pidätkö sinä siitä, että on eväät mukana, jos teet luotoretken? Minusta on ihana juoda kahvit luonnon helmassa. Nyt emme kuitenkaan keittäneet kahveja mukaan. Puimme päällemme talviset ulkoiluvaateet, otimme vettä pulloon ja lähdimme ajamaan.

Oli ihana nähdä nämä maisemat pitkästä aikaa. Aurinko paistoi, maassa oli puhdasta valkoista lunta ja meri liplatteli avoimena. Mietin tässä ulkoiluhetkessä, että mitä se ihminen muuta tarvitsee. Kun on hetki aikaa tällaisen luontomme äärellä, niin se riittää.

Meren rantaan alkoi tulla retkeilijöitä. Oli sunnuntai ja monilla vapaapäivä. Pysähdyin ja jäin hetkeksi kuuntelemaan meren ääniä.
Hyvää tammikuun viikkoa sinulle!
-Heli
Loppiainen
Mökkeilyn aikakello
You May Also Like
Talvipäivänseisaus
15.12.2024
Maalaamaton ja keskeneräinen
27.7.2023