”Vain vaaleanpunaista”

Iso-Omena , Espoo

Istahdin mielelläni tietokoneeni ääreen tänään tiistaina. Lopettelin saksan opinnot tunti sitten ja sitten vähän lepäsin.  Mielelläni minä tässä kirjoitan. Kiitos, että olet siellä lukemassa. Ilman sinua en jaksaisi olla innostunut. Kiitos sinulle!

Alkuviikko on ollut vähän nihkeää. Lihaksiani särki eilen niin kovasti, että työnsin koronatestitikun nenääni. En tiedä mistä moinen kolotus… Koronaa se ei ollut…

Sulkutila on ollut haitaksi. En ole päässyt kuntosalille enkä uimaan noin kahteen kuukauteen. Viime perjantaina kävin vesijuoksemassa ja juoksin vedessä vimmatusti. Tänään sitten nauroin itselleni. Niin, olen nyt niin huonossa kunnossa, että vesijuoksu saa kehoni kipeäksi. ”Voi elämä”.  Kannattaisiko nauraa? Toivottavasti tämän on vain lihaskolotusta, joka lähtee pois ennen meidän hiihtolomaamme.

Kajaani rautatieasema, n. 2 vuotta sitten toukokuulla

Viikko kahdeksan on opetukseton viikko. Junaliput on hankittu ja määränpäänä pohjoinen. Todellakin, haluan vaihtaa nyt maisemaa! Haluan kävellä lumisella tiellä. Haluan kävellä tiellä, missä ei ole tälläistä ”vesimoskaa”. Meillä täällä etelässä on nyt vaan lumen ja veden sekoitusta…. loskaa…

Viimeviikolla kirjoitin, että voiko olla kaunis hetki, kun märkää lunta vihmoo päin näköä.  Silloin en välittänyt huonosta kelistä, mutta nyt tuo ulkona oleva keli tökkii. Olen joskus vähän lyhytjänteinen ja nopea tylsistymään. Elämä on. Eihän se haittaa, jos sanoo suoraan kun tympäisee?

Kirjoitusnurkkani aitalla, kesällä 2021

Seuraava tekstiä kirjoitan jo pohjoisessa, Kainuun korpimailla. Siellä, missä minun juureni ovat. On se kyllä ilon aihe! Voi että!

Hyvää loppuviikkoa sinulle! Aurinkoista talvilomaa Suomessa! Sinulle, joka pääset etelän lämpöön, lämmintä lomaviikkoa!

-Heli