Hidasta

Kävin tiistaiaamuna kävelemässä. Kävelin tarkoituksella hitaasti ja katsoin nousevaa aurinkoa. Nousin kovaa lumihankea pitkin metsän reunaan. Jäin tarkkailemaan routaista maata. Tammikuun viimeisen päivän luontoa.

Muistatko sinä hidastaa? Sain itse kuulla, että elämässä voisi olla vähän myös sellaisia kiireettömiä päiviä. Olisi kuulemma hyvä hidastaa…

Tämä ajatus onki jäänyt mieleeni ”soimaan”. Olen tietoisesti lisännyt ajatuksiani siihen kuinka hengitän. Yritän muistaa hengittää syvään. Välillä sanon lapsilleni, että tuntuu että en muista hengittää. Lähinnä tarkoitan sitä, että en muista tehdä syviä palleahengityksiä. Olen miettinyt ja kirjoitinkin edellisessä blogissani rentoutumisen merkityksestä.

Kävellessäni aamuista metsänlaitaa mietin, että tarvitsen kyllä juuri tätä. Aamukävelyä leudossa säässä, auringon antaessa voimaa uuteen päivään. Kaipaan myös pitkiä metsälenkkejä metsän keskellä. Kävelyni voisi päätyä järven rantaan, jossa kaivaisin repustani termospullon, jossa on kuumaa kahvia.

Haluan muistuttaa myös sinua. Hidasta!

Hyvää viikonloppua!