Kuka sanoo, olet kaunis?

Olet kaunis! Kuulitko lapsena nämä sanat? Ei korpikainuussa näitä sanoja ”viljelty”. Korpikainuussa viljeltiin ihan muuta. Siellä viljeltiin viljaa ja rukoiltiin olemassaolon puolesta. Elämä oli aikoinaan niin raskasta että ei siinä ollut ihasteluihin tarvetta.

Liiasta kehusta ylpistyy. ”Ei,ei lapselle noin voi sanoa”. Näitä ja monia muita opittuja asioita sitä ”repussaan” kantaa. Olen itse joutunut ihan ajatuksella opettelemaan ja viljelemään kohteliaisuussanoja.

Ympäristö, jossa kasvamme tekee meistä sen mitä tänä päivänä olemme. Onhan meillä Suomessa monia asia tosi hyvin, mutta on myös paljon pahoinvointia, ahdistusta, masennusta. Moni olemassaolon kipuilu juontaa juurensa jo esi-isiltämme. Tunteiden ilmaisu ei aina ole ollut itsestäänselvyys.

Toisen asiallinen kehuminen ei ole pahaksi. Toki olisi kiva, että kehuminen kuullostaisi luontaiselta. Kuka sanoo sinulle, olet kaunis? Minä sanon, olet ihana juuri omana itsenäsi! Olet ihana ja arvokas!