Maalaamaton ja keskeneräinen

Istun pikkuaitan portailla. Katselen pikkuaitan terassin harmaata pintaa. Tähän oli tarkoitus saada sävy jo alkukesästä. Harmaa ei miellytä silmääni.

Meillä sataa vettä lähes päivittäin. Nurmikko on alkanut jälleen vihertämään. Timanttituijat ovat niin kauniin vihreitä. Pikkutomaattieni joukossa alkaa olla punaisia yksilöitä. Näyttää siltä, että yhdestä taimesta tulee yli 50 tomaattia. Luulisin, että on vielä kuukausi kasvuaikaa ja että kaikki ennättävät saada punaisen värin pintaansa. Terassin maalaushommat eivät oikein onnistu kun puupinta on märkä.

Luin viikonloppuna useampia artikkeleita luonnon voimaannuttavasta vaikutuksesta. Ymmärrän pikkuhiljaa miksi isäni meni jo alkukesästä metsään, vaikka siellä ei ollut vielä kuin marjan raakileita. Isäni meni tutkimaan mihin niitä marjoja sitten kasvaa.

Kuljimme perheeni kanssa heinäkuulla lakkasuolla. Helle sai poskille ja paidan alle hikikarpaloita, sääsket ujelsivat ja pistelivät, kumisaappaat hiersivät hikisiä jalkoja. Muistan, kun kerran kävelin ampiaispesään ja kolme ampiaista pisti minua. En jaksa muistaa jäimmekö vielä lakkasuolle vai luovutimmeko jo sillä kertaa.

Syksyinen metsä houkutteli minua enemmän kuin keskikesän lakkasuo. Metsään meneminen houkutteli jopa niin paljon, että päätin kerran kerätä taksvärkkirahat puolukoita poimien.

Olen aina ollut sellainen hidas marjanpoimija. Jään katselemaan ympärilleni, että missä ne ”pullukammat” puolukat ovatkaan. Niin siinä kävi nytkin. Taivastelin ja ämpäri ei oikein täyttynyt. Tuntui kyllä isolta hommalta saada ämpärillinen puolukoita taksvärkkipäivän vuoksi. Isä taisi huomata tuskani. Hän täytti ämpärini niin että sain sen täyteen ja taksvärkki tuli maksettua puolukanpoimintarahoilla.

Mökkitie

Hommat jäävät välillä puolitiehen. Kai minussakin on vähän sellaista ”taivastelijan ” vikaa. Välillä tuntuu, että minussa on paljon isääni. Isäni teki paljon kaikkea. Isälläni oli kuitenkin tapana jättää asioita vähän kuin odottamaan, jos joku uusi idea syntyisi tai homman voisi tehdäkin toisella tavalla. Tämä tuli myös esille rakentamisen yhteydessä. Isä jätti naulat ikkunanpieliin hirsitaloon törröttämään, jos hirsi vielä eläisi. Liian tiukkaan ei nauloja voi heti naulata. Isä jopa vitsaili, että tämä nyt on vähän ”väliaikainen”.

Mustikoita talven iltoihin.

Olen saanut poimittua mustikoita. Minua on pakko päästä poimimaan mustikoita joka kesä. Borrelioosin sairastettua olen tullut vähän aremmaksi metsässä liikkujaksi, mutta punkkien takia en metsässä liikkumista lopeta. Suojaan itseni vaaleilla vaatteilla, tarkkailen myös kumisaappaita ja housunpuntteja metsässä ollessani.

Metsään on vaan pakko päästä. Koen niin vahvaa hyvää oloa marjareissun jälkeen. Metsästä voimaantumista, opittua vai mitä lie. Hyvä olo seuraa aina metsäretkeä.

Oikeastaan minun piti kirjoittaa voimaantumisesta ja siitä miten hyvä olo pihalla puuhastelemisesta tuleekaan. Miten hyvä olo kaikesta luomisesta syntyy.

Luin mielenkiintoisen tekstin viikonloppuna. Teksti oli Juha Siitosen käsialaa, hänen väitöskirjansa vuodelta 1999. Väitöskirjassa oli voimaantumisesta käsitteenä. Voimaantunut ihminen: Ihminen, joka on löytänyt omat voimavaransa. Hän määrää itse itsestään ja on vapaa ulkoisesta pakosta. Kukaan toinen ei ole hänen voimaantumisprosessia voimaannuttanut vaan hän on itse tullut voimaantuneeksi. (Siitonen, 1999)

Voimaantuminen tapahtuu siis itsestä käsin. Voimaantumisen prosessi, voimaantuminen se on itsestä lähtevä prosessi. Toiselle ei voi antaa tätä voimaa. Voimaantuminen on prosessi tai tapahtumasarja, jossa toimintaympäristön olosuhteet ovat merkityksellisiä, voimaantuminen on toisessa ympäristössä todennäköisempää kuin toisessa. (Tässä käytettiin kyllä ehdollista muotoa voisi olla. Itse koen että voimaantuminen on todennäköisempää toisessa ympäristössä kuin toisessa). Jokainen voimaantuu loppupelissä itse, itsensä vuoksi.

Koen itse voimaantumista puutarhanhoidossa; kasvien kasvatuksessa ja kastellessani kasveja. Koen voimaantumista kehossani, kun kuljen meren rantakalliolla. Tunnen kuinka tuuli heiluttaa hiuksiani, meren tuoksu tuntuu mukavasti nenässäni, meren aallot pitävät ihanaa konserttia, jota jaksan kuunnella. Voimaantuminen on tunne, jota koen omassa kehossani ja se on itseäni varten.