Muistot

Ajoin eilen Suomussalmelta kotiin. Vietin pohjoisessa yli viikon. Palatessani tuntui kuin saapuisi toisesta maasta tänne etelään kotiin. Lapsuuskoti on lapsuuteni, mutta tänne minä kuulun. Täällä minulla on perheeni, mies ja tytöt.

Tänään on ollut ”tahmeaa”.  Koko vuorokausi on ollut nihkeää. Sää on harmaa ja vettä vihmoo. Aamulla ajoin itseni ylös sängystä ja vein tyttäreni kouluun. Päätin, en enää mene nukkumaan, vaikka sänky veti puoleensa. Ostin kaupasta puolukoita ja tein mummon puolukkapuuroa. Sitä samaa puolukkapuuroa, jota teimme toissapäivänä siellä pohjoisessa, äitini luona.

Mitä muistoja sinä kannat? Muistot ravistelevat meitä. Mieli on pakotettava tarrautumaan tähän hetkeen, jotta muistot eivät veisi liikaa tilaa nykyhetkestä. Kuinka kipeää on kun taaksepäin ei voi palata. Mutta miksi palata menneeseen?

Miten tartunkaan näihin menneisiin viime päiviin muutaman vuoden päästä. Miksi muistot tekevät usein kipeää? Menneiden tapahtumien muisteleminen sattuu ja se vaan sisintä koskettaa. Kyllä sitä ihminen kantaa suuremmaksi osaksi hyviä muistoja. Ainakin hyvät asiat muistetaan.  

Saanko unohtaa ja elää hetkessä? Elätkö sinä hetkessä, ystävä kallis? Pidä kauniit muistot, unohda huonot.

Mikä minä olen sanomaan kuinka sinä elät! Mutta elä täysillä. Tämä on sinun aikasi, sinun mahdollisuutesi!