Hyvä olo

Talven kirpeyttä

Eilen aamulla vein tyttäreni autolla kouluun. Pakkasta oli –22°C . Ihmettelimme, onpas pakkanen. Havahduin, näin paljon oli pakkasta kun lähdin viikko sitten pohjoisen mummolasta. Suomussalmella on usein yli -20°C pakkasta tammikuussa.

Olen itse syntynyt tammikuussa 1970 -luvulla. Heh. Silloin oli aina keski-talvella kovat pakkaset. Lapsuudesta muistan runsaslumiset talvet ja kylmyyden. Lunta oli niinpaljon että kaivoimme pihalla tunneleita ja leikimme korkealla lumikasassa ”vuorenvalloitusta”. Itselläni oli lämmin turkishattu, jossa oli pitkä häntä. Veljelläni oli myös lämmin karvahattu.

Muistan myös 1990 -luvun koulumatkat. Kyllä sitä vaan naama huurtui kun kävelimme jokivartta kouluun. Oli myös kertoja, kun ystäväni isä vei meidät. Olihan se kiva päästä autolla kouluun. Autoa ei vaan oltu lämmitetty ja sisällä oli vähintään yhtäpaljon pakkasta kuin auton ulkopuolella. Mietin silloin, olisiko silti pitänyt kävellä, kun takamus oli jäässä kylmässä autossa istumisesta. Mutta hei, hyvähän se oli saada kyyti. Hieno ele ystäväni Jaanan isältä!

Löysin muuten tämän pipon. Ensimmäinen kesätyöpaikkani 15 -vuotiaana K-tavaratalo Moilanen ja tarkemmin vielä Eelis Moilanen ja pojat Oy (alkuaikoina). Tämä on niin retro. Kumpikaan tytöistäni ei ole ainakaan vielä tätä päähänsä halunnut….

Miten teillä retroillaan? Meneekö vaatteet uusiokäyttöön? Meillä on kyllä mennyt uusiokäyttöön ainakin 90 -luvun farkkuni ja mieheni tuulitakki…sekä lukuisat paitani 2000 -luvun alusta….

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *