Hyvä olo

Jouluun virittäytyminen

Oletko Jouluihminen? Vai tuntuuko että on vain vähän asioita joista Joulussa pidät? Joulu, joulun perinteet tulevat usein lapsuudestamme. Lapsuudesta tulee usein jotain, jonka otamme omaksi tavaksemme. Tai sitten rakennamme ihan oman näköisen Joulun, ilman lapsuuden muistoja.

Joulu, jota olemme viime vuosina viettäneet alkaa jo hyvissä ajoin. Tunnelman luominen alkaa jo toisen lapsemme syntymäpäivästä joka on joulukuun toisella viikolla. Lapsemme syntymäpäivät ovat rytmittäneet meidät Jouluun laskeutumiseen. Sinä joka olet syntynyt Joulukuussa tiedät mitä se tarkoittaa..

Lapsen syntymäpäivävalmistelujen lisäksi joulukuusen hankita/ joulukuusen sisään kantaminen on tehty syntymäpäiväksi. Siitä alkaa Joulun tunnelma. Valojen määrä lisääntyy kodissamme.

Nyt emme ole poikenneet tästä tavasta vaan joulukuusi on ollut koristeltuna jo melkein pari viikkoa. Meidän pienoinen kuusemme. Tänä vuonna tyydyimme pieneen kuuseen joka ei karise…

Nyt kun lapset ovat isompia lahjat löytävät tiensä kuusen alle jo aikaisin. Perheessämme on juuri menossa jotain uutta. Jokin uusi tapa on hiipimässä Joulun valmisteluihimme. Lapset ovat sen ikäisiä että he haluavat ostaa meille vanhemmille ja myös toisilleen joululahjat. Aika kivaa. Jännittävää, mitä he keksivät ja minkä on heidän mielestään vanhempien mieleen. Tuleeko teille joulupukki? Vai käykö pukki sillä aikaa kun olette saunassa?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *