Kaikille on paikkoja

Omaa tilaa itselle ja muille tilaa olla oma itsensä. Meillä on Suomessa tilaa. Useimmilla on mahdollisuus myös olla oma itsensä. Miten tärkeä asia, jos saa olla ja elää itsensä näköistä elämää.

Katsoimme syyslomalla videoita. Yhdellä videolla meidän pieni vähän yli 2-vuotias tyttäremme lauloi yhtä laulua. Hän lauloi oikein pienen lapsen innolla.

”Kaikille on paikkoja, kaikille on paikkoja…. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton. Kaikille on paikkoja, kaikille paikkoja.” Videota ei voinut katsoa muuten kuin hymyissä suin. Lapsi lauloi ja eläytyi käsillään. Hän pienet kätensä esitti niitä paikkoja…. Sitten hän nosti minulle tuolin ja sanoi ”Äiti istu tähän, äidin paikka.”

Äidin paikka nykyään

Heti perään tuli toinen video, jossa lapsi lauloi. ”Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu. Kaikki väki…” Taas meillä vanhemmilla nousi hellyttävät muistot mieleemme.

Hyviin muistoihin on miellyttävä palata.  Muistot ovat osa meitä ja mennyttä elämää. Välillä muistot tuntuvat rikkautena. Välillä muistot tekevät kipeää, kun kohtaan suunnattoman ikävän menneeseen.

Minulla oli syyslomalla aika miettiä hyviä muistoja. Veljeni oli lomalla äitini luona. Mietin mökkimaisemia ja niitä ihmisiä, joita mökillämme on ollut vieraana. Mietin niitä kesiä, joita olemme saaneet yhdessä porukalla viettää. Ne hetket, kun aurinko ei laske, sääsket vinkuivat korvissa ja nautimme porukalla keskikesästä.

Kuva yhdeltä mökiltä. Tämä voisi olla mistä tahansa omalta mökiltä.

Olen jo aiemmin kertonut, että meillä on ollut useampia mökkejä (yhteisomisteisia mökkejä). Ensimmäinen mökkimme oli sellainen, jossa omistajina olivat isäni sisarukset sekä joukko heidän serkkujaan. Voi niitä mökkikesiä. Jokainen nurkka oli täynnä elämää.

Mökissä oli yksi jääkaappi sekä ulkona pari maakuoppaa. Useamman yön yöpymiseen riitti aika vähäinen määrä ruokaa. En ole koskaan saanut niin hyvää kaurapuuroa, kun silloin mökillä söimme. Olisiko se puuron herkullisuus johtunut siitä, että syötävää oli niin vähän? Jopa kaurapuuro maistui taivaallisesta.

Tällä mökillä myös sattui ja tapahtui. Välillä osa porukasta siirtyi telttaan nukkumaan, jotta olisi ollut väljempää. Isäni veljellä oli myös telttakärry, jossa he perheenä nukkuivat. Mökille oli tuotu myös vanha kontti, jossa nukuttiin. Nukkumapaikkoja oli ja sopu antoi sijaa.

Sitten isälläni, isän veljellä ja heidän siskollaan oli yhteinen mökki. Tähän mökkiin liittyi muistoja, jossa itse olin jo murrosikäinen. Pyöräilimme joskus kahden ystäväni kanssa mökille ihan vaan tyttöporukalla. Matkaa mökille oli noin 30 kilometriä.

Isäni oli ahkera mies ja lopulta hän päätti, että oma mökki on oltava. Hän löysi sopivan tontin ja rakensi oman mökin. Äidillä oli mökillä iso kasvimaa. Isä tykkäsi kalastaa, metsästää ja rakentaa. Hän oli saanut sen minkä halusi. Hän ennätti nauttia vuosia ja sitten tuli syöpä. Hänen syöpänsä oli poissa vuosia, mutta sitten syöpä vei isäni….

Isä

Kuvassa isäni viimeisenä kesänä. Hän souti veneellä meidät saareen. Pääsimme isän kyydissä rantakalliolle retkelle.

Minulle jäi aivan suunnaton isän kaipuu. Kukaan ei täyttänyt isäni paikkaa. Olin murheinen useita vuosia. Aika opetti minut myös tarttumaan muuhun elämään. Elämän ja arjen oli vaan jatkuttava. Mieheni, äitini, lapseni ja yhteinen arki auttoi suruuni.

Koen, että olen omalla paikallani äitinä, opiskelijana ja aikuisena nuorten maailmassa.

Hyviä lokakuun viimeisiä päiviä!

-Heli