Hyvä olo

Minun viikkoni

Viikko on taas vierähtänyt ja olemme lempipäivässäni torstaissa. Mitä tähän viikkoon nyt sitten on mahtunut? Syksy on niin ihanaa, kun ei ole sadepäiviä. Nyt kelpaa hymyillä.

Kyllä, opiskelut ammattikorkeakoulussa ovat täyttä työtä. Meillä on paljon pari – ja ryhmätyötehtäviä. Olen joutunut aikatauluttamaan kalenteriini mitä milloinkin tulisi tehdä ja mitä olisi saatava jo valmiiksi. Tehtävien palautuksia onkin jo ollut. Nyt tehdään powerpoint esityksiä ja hiotaan raporttia. Ensi viikolla on projektityön valokuvausta.

Eilen sain vieraan, aviomieheni luokseni. Vietimme kaksin ihanaa iltaa kaupungilla.  Teimme pieniä ostoksia. Söimme illallista ja nautimme lasin viiniä illan hämärtyessä. Aurinko laski ja vaihtui kuulaaksi syyskuun illaksi. Tässä muutamia kuvia illasta.

Näyttää siltä, että viikonloppuna paistaa aurinko ainakin eteläisessä Suomessa. Nautitaan näistä hetkistä.

Isäni sanoin ”otetaan aurinkoisia iltoja talteen talven varalle”!

Total: 27235

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *