Hyvä olo

Perinne

Meillä tuoksui perjantai-iltana piparkakut. Tyttäret leipoivat ja koristelivat piparkakkuja. On mukava seurata kun nuoret touhuavat keittiössä itsenäisesti. 

Oli Pyhäinpäivä viikonloppu. Minulle se merkitsee, että muistellaan niitä rakkaita, jotka eivät ole enää kanssamme. Sytytin ulos kynttilän. Hetken aikaa tuli sai palaa rauhassa, mutta sitten sade tuli ja sammutti liekin.

Sunnuntaiaamun varhainen tunnelma vallitsi kodissamme. Oli mukava herätä, kun muut olivat vielä nukkumassa. Oli hyvää aikaa hetken miettiä tulevaa viikkoa ja niitä tekemisiä mitä on edessäpäin.

Keittelin riisipuuroa. Mietin omaa isääni. Hänellä riisipuuro oli sellaista viikonlopun -/ pyhäpäivän herkkua. Teemme nykyään riisipuuron kaurajuomaan. Ensin laitoin ihan normaalia kaurajuomaa ja sitten kaurabaristaa. Pieni kattila riisipuuroa oli hetkessä tyhjä.

Mieheni sanoi, että riisipuuroa voisikin tehdä leivinuunissa kerralla suuren padallisen. Aika mukava ajatus syödä uunipuuroa joka viikonloppu. Mikä sinun mielestäsi on paras lisuke riisipuurolle? Meillä kyllä suurin osa perheestä laittaa kanelia ja sokeria. Minun riisipuuroni kruunaa mantelit tai mantelirouhe sekä hyppysellin Ceylon -kanelia.

Meillä oli myös meidän nuoren rippikouluun tutustuminen vanhassa keskiaikaisessa kirkossa. Tulipa hyvä mieli, kun saimme käydä kirkossa. Pappi oli niin innostunut puhuessaan. Hän oli hyväntuulinen uskon mies. Meillä oli myös tyttäreni kanssa mukavaa supinaa ja sellaista hyvää yhteistä aikaa.

Mietin miksi en saa lähdettyä useammin kirkkoon.  Joulun alla on mukava mennä kirkkoon. Aika lähellä on se aika, kun kirkossa lauletaan kauneimpia joululauluja. Minun arkeni on ollut vuosia niin kiireistä että useampana jouluna kauneimmat joululaulut ovat jääneet väliin.

Rakastan laulamista. Myös virsien laulamista. Suvussani on aina ollut hyviä laulajia. Mitä muuta siellä maaseudulla on laulettu kuin virsiä? Miten saan virsien laulamisen perinteen jatkumaan? Vaikka itse osaan paljon virsiä ulkoa niin meidän lapsilla on vähän toinen tilanne. He eivät ole olleet niin alisteisia virsien kuulemiselle kuin minä.  Virret ovat kauniita.

Aurinko paistoi kirkon ikkunoista sisään. Kaunis urkumusiikki säesti laulamista. Yritin laulaa hillitysti. Yleensä laulan aika voimakkaasti, koska se on minulle luontaista. Annan yleensä musiikin viedä täysillä itseni eri tunnetiloihin. Nyt yritän hillitä itseäni, koska olin meidän rippikolulaisen kanssa kirkossa. Mennään nyt nuoren ehdoilla…

Hyvää viikonloppua sinulle! Joko sinun kotipihallasi on lunta? Meillä ei kyllä ole….

-Heli

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *