Pitkäperjantai

Isäni huutaa ”Anna mennä vaan, anna mennä vaan”. On pitkäperjantai ja olemme mökillä. Vanhempi tytär on laskemassa Stigalla luomivuorelta alas ja Pappa kannustaa. Maa on vielä aivan puhtaan valkoisen lumen peittämää ja lunta on isoina kinoksina.

Olemme saapuneet edellisenä iltana pohjoiseen, mummolaan. Jo aamusta pakkasimme auton. Isäni, minä ja tytöt menimme mökille. Äiti oli sairaana ja mieheni oli vasta myöhemmin tulossa pohjoiseen.

Pitkästä aikaa olin mökillä kevättalvella. Mökki oli vielä talven jäljiltä vähän sisältä nokinen ja siinä piti touhuilla samalla siivouksen kanssa. Katsoin ikkunasta, kun isäni oli tyttöjen kanssa ulkona. Isäni rakasti lapsia ja hänelle oli niin luontaista touhuta lasten kanssa. Tein mökissä näitä askareitani vähän siivousta ja ruoanlaittoa.

Palaan vielä näihin muistoihini. Tämä muisto on siitä merkityksellinen, että se oli viimeinen kerta, kun olin isäni kanssa mökillä talvella. Mökillä on keväällä kiva olla, kun kevätaurinko paistaa. Pakkasta ei ole enään kovin paljon ja kovia lumisateitakin tosi harvoin.

Meillä on mökillä moottorikelkka. Sillä isä teki jälkiä järvelle, jotta olisi helpompi hiihtää. Muistan kun ajoin itse kelkkaa vuosia sitten. Kelkka oli itseasiassa sellainen työkelkka. Eli isompi ja raskaampi kuin normaali moottorikelkka.

Meillä on perinteinen mökki ja siellä käydään ulkovessassa. Emme ole koskaan olleet mökillä Jouluna, mutta joskus Uutenavuotena. Yleensä mökillä on kerralla enemmän porukkaa. Kesällä se on siten helpompaa kuin paukkupakkasilla.

Pitkäperjantai iltana tytöt kävivät varhain nukkumaan. Leivinuuni lämmitti ihanasti. Kömmin itse tyttöjen keskelle vähän myöhemmin. Isäni nousi ylös parvelle. Pian parvelta alkoi kuulua kuorsausta. Isä siellä nukkui. Pian mökki kuitenkin hiljeni. Keväinen luonto vain rapisi ulkona. Peltikattoon lensi puista oksia. Pian uni vein minullakin voiton.