Hyvä olo

Valo

Kyllä nyt on valoa. Aurinko paistaa suuresta kattoikkunasta. Kirkas aurinko valaisee ja hellii.

Teimme eilen opintoretken Helsinkiin ja Valoon. Meillä oli ilo saada opastettu kierros Valo Hotel & Workiin.

Kyllä minuun teki vaikutuksen katolla oleva saunamaailma. Kaunis vuolletusta hirrestä tehty sauna. Katolla oli myös itselleni tärkeä kylmävesiallas sekä poreallas. Mitkä maisemat saunamaailmasta onkaan. Näkymät yli Helsingin kattojen. Sisätiloissa on myös uima-allas. Ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka.

Valo Hotel & Work, sauna, Helsinki

Valo Hotel& Work, kylmäallas

Hotellihuoneet oli suunniteltu niin, että niissä voi tehdä töitä sekä majoittua. Tai tehdä vain jompaa kumpaa nukkua tai tehdä töitä. Hienosti suunnitellut kokonaisuudet.

Alakerran valopiha. Paikka, jossa tehdä valossa töitä. Houkuttelee. Vaalea puu ja luonnonvalo tekevät avaruutta sisustamiseen. Hyvä ravintola, jossa nauttia maukasta ruokaa.

toukokuu 2021

heinäkuu 2021

Pääsen viettämään tulevana kesänä pohjoisessa vähän enemmän aikaa. Voi mitä se lähes yötön yö minulle merkitseekään. On ihana lähteä järvelle soutelemaan vielä puolenyön aikaan, koska aurinko paistaa kirkkaasti.

Isäni aina sanoi, että kesäillat pitää ottaa talteen.  Talteenotto tarkoittaa sitä, että lähdetään järvelle. Nautitaan valosta ja kesästä!

Kesä on meillä aika pian! Valoa juuri sinulle!

-Heli

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *