Hyvä olo

Tammisaari

Oletko käynyt Tammisaaressa? Minä olen mieheni kanssa ihastunut ikihyviksi Tammisaareen. Sanoisin, että koko perheemme on ihastunut tähän idylliseen merenrantakaupunkiin.

Olimme tässä aurinkoisena elokuun lauantaina syömässä ja viettämässä iltaa Tammisaaressa. Kaunis auringonlasku kruunasi iltamme. Kyllä tämä Tammisaari on ihan ykkönen merenrantakohteistamme Uudellamaalla.

Mikä sitten tekee Tammisaaresta ykkösen? Juttelimme mieheni kanssa ja meistä tuntuu, että se on Tammisaaren kompaktisuus. Meri, hyvät ravintolat sekä pikkuruinen keskusta ovat kaikki niin lähekkäin. Ihan kävelymatkan päässä sijaitsee kaikki tarpeellinen.

Tammisaari

Tammisaari on talvella aika hiljainen. Olemme usemman kerran ajelleet Tammisaareen myös talviaikaan. On mukava istahtaa hetkeksi esimerkiksi Cafe Schjerbeckiin tai Cafferie Tammisaareen. Suosittelen, tee pieni retki tähän ihastuttavaan kaupunkiin, vaikka nyt syksyisenä viikonloppuna!

Talvi Tammisaaressa 2022

Meillä jäi tänä kesänä monta paikkaa näkemättä, koska oli aika poikkeava kesä. Minulla oli pohjoisen työt, muuttimme uuteen kotiin ja oli sitten kaikenlaista järjestämistä.  On ollut hyviä asioita ja onhan sitä ollut jotain vähemmän toivottuakin. Sairastimme koko perhe koronan tässä heinäkuun lopulla.

Tehdään pieniä retkiä viikonloppuisin. Kävelyretket metsässä, hetket meren tai järven rannalla ovat sellaista sielun lepoa. Olisi kyllä mukava käydä jossain taidenäyttelyssä. Miksei joku ihana konsertti tai musiikkitapahtuma sopisi myös johonkin väliin.

Tammisaari kesä 2022

Hyvää viikkoa!

-Heli

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *