Hyvä olo

The end of the summer

On loppukesä.  Arki on alkanut. Minä joudun matkustamaan opiskelujeni vuoksi. Opiskeluun liittyneet kesätyöt, meidän muutto ja kesäloma on jo piirtynyt tuonne mielen sopukoihin. Nyt on aika tehdä erilaisia asioita.

Minusta on kyllä mukava opiskella. Meillä on paljon hyvinvointiin liittyviä opiskeluja tälle syksylle. Saamme järjestää erilaisia tapahtumia. Meille tulee nyt tutuksi tapahtumajärjestäminen. Saamme myös kokeilla minkälaista on Hyvinvointi-iltapäivän järjestäminen. On paljon lukemista; englanninkielistä kirjallisuutta, ruotsin suullinen- ja kirjallinen kurssi. Kyllä saan haastaa taas itseni.

Olen valmistellut esitystäni kesän harjoittelujaksosta Suomussalmella. Hyviä asioita tulee mieleeni. Mieleeni palaa lämpöiset aamut, kun kävelin kohti työpaikkaani. Kiantajärvi siintää sinisenä. Palaan myös mielessäni niihin mökkihetkiin, joita sain äitini kanssa viettää. Meillä oli niin hyvää aikaa. Yhteistä äiti ja tytär aikaa. Hyvin ainulaatuista yhdessäoloa.

Mökkisauna

Kun katselen syksyä ja elämääni täällä Uudellamaalla, niin tuntuu kaukaiselta ajatukselta, että olen saanut olla rakkaan äitini luona. Olen ollut muistoissa. Mieleni valtaa kova ikävä!

Aamulla kun ajelin autollani minun oli myös itkettävä. Minulla ei ole ollut tilaa muistella isääni viimeaikoina. Aamulla muistot nousivat pintaan. Minulla tuli sellainen outo tunne, että isäni katselee taivaasta mitä minä täällä nyt touhuan. Minulle tuli ikävä!

Kannustan aina kaikkia läheisiäni itkemään, jos itkettää. Miten puhdistavaa itku onkaan. Jos sinua itkettää niin annathan itkun tulla oli asia sitten mikä tahansa. Itku puhdistaa niin syvältä.

Mikaelinkirkko, Turku

Kirjoitin juuri ajatuksiani kulttuuri-identiteetistä. Mikä on oma identiteetti ja mitä siihen kuuluu? Oletko sinä miettinyt mikä vaikutta ammatinvalintaasi? Kuinka suuri merkitys sinun opiskeluihisi, ammatinvalintaansi on ollut vanhemmillasi?

Kyllä omat juuret vaikuttavat hyvin paljon elämän polulla. Koen, että olen saanut paljon hyvää lapsuudessani. Minulla oli rakastavat vanhemmat ja mitään aineellista ei ole puuttunut. Meillä ei ole hemmoiteltu ihmeemmin leluilla ja muilla senkaltaislla asioilla. Olen saanut olla lapsuudessa turvapaikassa vanhempieni ja sisarusteni luona.

Olen rakentanut oman identiteettiäni pohjoisen juurilla. Olen yrittänyt kulkea sitä tietä mitä vanhempani minulle näyttivät. Kuitenkin olen tehnyt vahvasti omat valintani joka tilanteessa. Siispä nytkin, kun päätin lähteä aikuisopiskelijaksi.

Luo jotain ihanaa viikonloppuna! Leivo vaikka leipomuksia, soita jotain instrumenttia, tee taidetta, askartele tai kuuntele lempimusiikkia. Kuuntele itseäsi, mitä kaipaat ja tee sitä mikä tuntuu hyvältä!  Nauti hetki ulkoillen metsässä tai jonkin vesistön äärellä!

-Heli

Me meren äärellä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *