Valon lapsi

”Me kuljemme hämärässä joka valoksi pukeutuu me luulemme kaikki on tässä on elämän puu. Me tunnemme totuus on meillä, me tunnemme avaimet sen mutta hämärään eksyneillä on ikävä ainainen. Ehkä jossain kaikki on toisin, ehkä jossain on kuultava maa jossa päivin aurinkoisin sieltä valoa kajahtaa.”

Esitin itse Mariaa, Valon lapsi Joulukuvaelmassa vuosia sitten. Valon lapsi on Pekka Simojoen sävellys, Anna-Mari Kaskisen sanat. Joulukuvaelmaan kuuluu paljon hyviä ja herkkiä lauluja. Suosittelen jos saat Cd n käsiisi. Oli täällä netin maailmassa tilattavissakin ”Valon lapsi” nimellä.

Opiskelin musiikkia; yksinlaulua ja kitaransoittoa Perheniemen opistolla. Mikä oli ihanampaa kuin päättää syksyn opinnot tähän Joulukuvaelmaan, Valon lapseen.

Kaikki me haluamme olla Valon lapsia. Vai mitä? Kun kosketat sanoillasi toista ihmistä, saat myös itse siitä kosketuksen. Lämmön tunteen, hyvän mielen.

Olen itse kova puhumaan, ventovieraillekin. Lapset välillä ihmettelevät että ”Äiti tunnetko sinä tuonkin ihmisen”. Usein sanon että ”en, en tunne”. Koen että on rikkaus puhua ventovieraille. Nyt jotenkin jopa huvittaa. Tämä piirteeni, puhuminen ventovieraille taitaa olla perua omalta isältäni. Se onkin sitten jo toisen tekstin aihe.

Viimeaikaiset juttelutilanteeni ovat liittyneet usein avantouintipaikalla oleviin kohtaamisiin. Jos avantouintipaikalla, siellä rannalla alan juttelemaan kenen ihmisen kanssa tahansa, saan aina juttuseuraa. Kaikki siellä alkavat jutella. Aina on jokaisella aikaa. Kokeile vaikka!

Jos koet että olet yksin, koska olet päivisin yksin kotona etätöissä tai päiväsi ovat yksinäisiä. Lähde ihmeessä, jonnekin missä ihmiset liikkuvat, ulos, meren rannalle, puistoon tai avantouintipaikalle. Olen varma että saat puheseuraa / vastavuoroisuutta jos haluat jutella jonkun kanssa muutaman sanan.