Koti/ Haaveet

Talohaave toteutuu

Kevääseen on sisältänyt monenlaista vipinää. Olen saanut tehtyä kaikki suunnittelemani opinnot. Kesän työni ovat päässeet vauhtiin. Mikä sitten onkaan sykähdyttävintä, niin unelma talosta toteutui.

Olemme perheenä uuden edessä.  Nyt meillä on talo ilta-auringossa. Pihalla kasvaa jo muutama omenapuu sekä marjapensaita. Tämä unelma kävi toteen. Meillä on uuden aika keskikesällä. Hyviä asioita sitä vaan tapahtuu.

Muuttaessamme teemme pientä remonttia. Näyttäisi siltä, että sisätiloissa ei sitten ole paljoa ahertamista. Piha-alueella on sitten urakkaa kerrakseen. Voin loppukesästä vähän kertoa miten olemme aloittaneet pihan laittoa.

Olen onnellinen. Me puolisoni kanssa kyllä nautimme näpertämisestä omalla pihallamme. Onhan se ihanaa tehdä itselle juuri sellaista mitä haluaa. Tarkoituksemme on tehdä pihaa vähän kerrallaan ajan kanssa. Todennäköiseesti parhaimmat ideat pihasta syntyvät, kun annamme vähän aikaa suunnitteluun ja senjälkeen toteutamme suunnitelmia.

Minkälaisista kukista sinä pidät? Mitä haluat laittaa omaan pihaasi tai parvekkeelle? Minä pidän lähes kaikista valkoista kukista sekä sisällä että ulkona. Tässä vähän kuvia viimekesän kukistani.

Sarvio-orvokit, kesä 2021

Marketat, kesä 2021

Toukokuuta on vielä jäljellä. Lähestymme kesän vihreyttä.  Nauti valmistaumisesta kesään omalla tavallasi! Minulla menee pihanlaitto nyt loppukesään.

Mutta näinhän se menee, yksi asia kerrallaan.

Ihania, valoisia toukokuun päiviä!

-Heli

2 Comments

Leave a Reply to [email protected] Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *